Maanraken­nustyöt Helsingissä, Oulussa ja koko Suomen alueella

Vuosien saatossa olemme hankkineet kokemusta omakotitalojen ja piha-alueiden maanrakennuksesta. Ammattitaitoiset työmiehemme tekevät työnsä tarkasti ja sovitusti.

Toteutamme kaikki maanrakennustyöt avaimet käteen -periaatteella varmasti aikataulussa. Toimintamme on keskittynyt nykyisin Oulun talousalueelle, Helsinkiin ja koko pk-seudulle. Teemme huolellista jälkeä ja kunnioitamme omaisuuttasi.

Omakotitalo

Ennen talosi perustuksia tarvitset laadukkaat pohjatyöt ammattilaiselta!

Pihatyöt

Tarinamme sai alkunsa pihatöiden parissa liki 30 vuotta sitten. Toteutamme pihatyösi vankalla kokemuksella.

asiakkaiden kokemuksia meistä

”Minulla ei ole muuta kuin pelkkiä kehuja antaa. Homma hoidettiin edullisesti, nopeasti, aikataulussa ja hyvin. Urakoinnin aikana sain pyynnöstä kuvaa ja videota päivittäin työmaalta, niin ei tarvinnut edes tulla paikan päälle katsomaan. Olin tyytyväinen ja niin oli kuulemma rakennusvalvontakin. Ei tarvitse miettiä, onko Haapa-aho hyvä vai huono – se on erinomainen!”

Mika Taipalus

Kokonaisvaltainen maanrakennusurakointi uutta kotia varten

”Tuttu firma jo pidemmältä aikaa. Olemme olleet tyytyväisiä. Mitä itse olen vastaavana toiminut yhteisissä projekteissa, niin homma on toiminut hyvin. Ei tarvitse paljoa väliin puuttua ja työtä tehdään juuri niin kuin pyydetään – ja saamme myös ehdotuksia miten asiat voisi tehdä paremmin. Aikatauluissa on pysytty ja hyvää on dokumentointi. Fiksua porukkaa, tietävät mitä tekevät. Ei moitittavaa!”

Vesa Kukkola

Jopera Oy

”Haapa-aho on toteuttanut meille maanrakennusurakointeja, lähinnä omakotitalojen pohjatöitä. He ovat ammattitaitoisia ja luotettavia tekijöitä. Muutostyötkin onnistuvat ja aikataulussa on pysytty! Yhteistyö on aina sujunut hyvin ja se on vaivatonta. Yhteyshenkilöt ovat selvillä ja tietää kuka on mistäkin vastuussa. Voin suositella.”

Jaakko Alanko

Rakennusliike Puroila

"Kiitos dokumenteista, näytti hyvältä. Näyttää siltä että teidän osuus projektista meni erittäin hyvin. Huomattavasti paremmin kuin osasin ennakoida. Nyt kaikki rakentamisen tuska täytyy tulla eteen vasta myöhemmin ;) Kiitos.
Minä markkinoin teitä eteenpäin kuten lupasin. Sitä voi nyt tehdä hyvällä syyllä."

rakentaja

Maanrakennusurakka okt, Oulu

"Mahtavan suuri Kiitos talon pohjatöistä. Työmiehet olivat huippuammattilaisia ja asennoituvat työhön täydellä sydämellä asiakasta opastaen ja kertoen mitä tehdään milloinkin. Tälläiset tekijät ovat kiitokset myös ansainnet. He ovat yrityksen käyntikortti ja uskallan suositella toimintaanne eteenpäin."

rakentaja

Maanrakennusurakka okt, Kempele

"Hieno homma!
Iso kiitos, teillä on taitavat ja tehokkaat miehet ja hyvä palvelu.

Ymmärsimme viherrakentamisen myös olevan alaanne, joten pidämme teidät mielessä mahdollista kevään piharakentamista silmällä pitäen.

Kiitos siis ja hyvää loppukesää!"

rakentaja

Maanrakennusurakka okt, Oulu

"Kiitos oikein paljon teille! Olemme todella tyytyväisiä työhönne tontillamme :)"

https://www.facebook.com/haapaaho/videos/493377554553505/

rakentaja

Maanrakennusurakka okt, Oulu

"Mielestäni hoiditte hommat oikein mallikkaasti ja ensimmäistä kertaa minulle tulee noin perusteellinen työn dokumentointi..

Kiitos! Palaamme jatkossakin."

valvoja

Maanrakennusurakka okt, Oulu

Kiitos kovasti dokumenteista ja upeasti hoidetusta työstä.
Olette hyvin ammattimainen yritys ja asiakaspalvelunne on ensiluokkaista.
Miehenne olivat töissä hymyhuulilla ja upealla asenteella vaikka räntää satoi viistossa ja viima mereltä oli hirveä.
Sekä valvoja, että mieheni kävivät ihastelemassa heidän työmoraalia ja asennetta.

Teitä suosittelen mielelläni ja pyydämme teiltä tarjouksen myös pihatöistä, kun sen aika on.

rakentaja

Maanrakennusurakka, okt, Oulu

Tämä maatyöurakka hoitui oikein sutjakasti ja ollaan oikein tyytyväisiä lopputulokseen. Kiitos!

Mukavaa kesää!

rakentaja

Maanrakennusurakka, okt, Kempele

Kiitos teille, maatöiden osalta homma meni kyllä aivan mahtavasti, jälki oli viimeisen päälle ja tontilla oli mukava käydä kun teidän ukot tuli hymyssä suin juttelemaan ja kysymään kommenttia. Pahoin myös pelkään että olette niitä harvoja tekijöitä tässä projektissa joilta homma sujui jopa edellä aikataulusta. :)

rakentaja

Maanrakennusurakka, okt, Kempele

Kiitos todella hyvästä palvelusta! Työnjälkeen ollaan oltu niin tyytyväisiä, ammattitaitoiset työntekijät, lisäksi aina tontilla käydessä tultiin porisemaan ja kertomaan työvaiheista ja maallikko sai vastauksia kysymyksiin !
Haapa-ahosta vahva suositus myös muillekin maaurakoitsijaa miettiville :)

rakentaja

Maanrakennusurakka, okt, Kempele

Kiitoksia! Todella hieno työnjälki jäänyt tontille.

rakentaja

Maanrakennusurakka, Oulu

Olemme tyytyväisiä tekemäänne työhön ja työnjälkeen. Haluamme erityisesti tuoda esille tontillamme työskennelleiden työntekijöidenne ammattimaisen otteen sekä asiakaspalveluhenkisen asenteen. Tällaiset työntekijät tuovat yrityksellenne hyvää ja positiivista mainetta. Toivomme että kiitoksemme välittyvät kauttanne myös heille.

Palvelunne ja työnjälkenne perusteella yrityksenne on hyvin vahvoilla valitessamme pihatöiden tekijää, kun sen aika on.

rakentaja

Maanrakennusurakka, Oulunsalo

Kyllä meillä oli hieno valinta teidän firma.
En usko täällä Oulussa kenelläkään olevan tuollaista työporukkaa hoitamassa asiakkaiden tilauksia.

Vielä kerran SUURET KIITOKSET sinulle ja eritoten ammattitaitoiselle työporukalle.

rakentaja

Maanrakennusurakka, Oulu

Iso kiitos! Kävin silloin tällöin iltaisin työmaalla ihmettelemässä miten työt etenevät ja joka kerta oli mukava nähdä, miten oli tullut edistystä :)

Hyvän näköistä jälkeä, siisti työmaa ja kaiken kaikkiaan loistopalvelua.

Toivottavasti en enää itse rakenna uudestaan, mutta kyllä tällä kokemuksella uskaltaa suositella Haapa-ahoa maatöihin muillekin.

rakentaja

Maanrakennusurakka, Oulu

Suuret kiitokset työstänne ja voin antaa erittäin hyvää palautetta X.stä ja X.stä! Erittäin hyvä luottamus ollut heidän kanssaan alusta asti ja työn jälki moitteetonta. Herra X, joka toimii rakennusvalvojana Oulussa, totesi minulle: "On se hyvä, että sulla on pohjoisen pallonpuoliskon parhaat työmiehet tekemässä maatöitä."

ok-rakentaja

Maanrakennusurakka, Oulu

Päällimmäisenä jäi mieleen erittäin iso kiitollisuus! Siis todella upeeta duunia ja mahtavat ukot hommissa! Niin ammattilaisia viimeisen päälle ja mukavia äijjiä!! Välitä vielä multa isot kiitokset heille, toivottavasti törmäillään esim naapuritonteilla!

Koko hommasta teidän kautta jäi niin hyvä ja luottavainen fiilis kun vain mahdollista.

Erittäin iso ja lämmin kiitos! Suosittelen kyllä ihan jokaiselle teidän palveluita!

ok-rakentaja

Maanrakennusurakka, Oulu

KYLLÄ TÄLLÄ MALLILLA TEILLÄ VARMASTI TÖITÄ RIITTÄÄ !
NÄKEE, ETTÄ TEILLÄ ON KAIKKI TOIMINTA JA TEKO SITÄ MILTÄ SE TYÖMAALLA JOKA HETKI NÄYTTÄÄ, EI OLE TÄLLAISTA, 48 - VUOTISELLA MESTARIURALLA ENNEN TULLUT ETEEN.
OLEN YLPEÄ TEIDÄN PUOLESTA, ETTÄ SAAMME TALLAISTA TOIMINTAA ESITELLÄ TÄMÄNPÄIVÄN ASUNTOTYÖMAALLA ASIAKKAILLE, TOIVOTTAVASTI PYSTYMME EDELLEEN JATKAMAAN TÄHÄN MALLIIN.

valvoja

Maanrakennusurakka, Oulu

kokonaisvaltainen maaurakointimme sisältää:

vesijohdot ja viemäröinnit

kaikki kaivuutyöt

sadevesi- ja salaojalinjat

tontin raivaus

maa-ainesten toimitukset

jyrsinnät

routasuojaus

maakaapeloinnit

kotopro- dokumentointi

näin palvelumme etenee

1. Yhteydenotto

2. Tarjous ja sopimus

3. Aikataulutus ja toteutus

4. Tyytyväinen asiakas

MUISTATHAN HYÖDYNTÄÄ KOTITALOUSVÄHENNYKSEN

Saneerauksissa töistämme on mahdollista saada myös kotitalousvähennystä.

Lue lisää

SAAT MYÖS KAUTTAMME EDULLISEN RAHOITUKSEN

Mikäli urakoinnin tarve pääsi yllättämään, tarjoamme edullisen rahoituksen tekemällemme työlle. Rahoituskumppaninamme toimii OP-Pohjola. Kysy lisää myyjältämme.

Hae rahoitusta

Pyydä tarjous maanrakennus­urakoinnista




    Seuraa meitä somessa